Herkullinen päärynä-homejuustopiiras glögin seuraksi

Tämän vuoden perinteisille glögeille päätin kokeilla uutta Lantliv Mat & Vin -lehden reseptiä. Piiras sai erinomaisen vastaanoton, joten tämä resepti tallentui Minna’s Mat reseptiarkistoon ensi vuotta varten. Piiras on helppo tehdä isommallekin seurueelle ja sopii loistavasti glögin kanssa tarjottavaksi. Yhdestä annoksesta tulee n. 12 palaa.

2-3 päärynää

1/2 luomusitruunaa

2 rkl oliiviöljyä

1 paketti voitaikinaa (n. 500 g) sulatettuna

150 g homejuustoa

4 rkl Pecanpähkinöitä

hyppysellinen muskottia raastettuna

tuoretta rosmariinia

1 kananmuna reunojen voitelemiseen

1 rkl vaahterasiirappia

 

  1. Huuhdo päärynät ja viipaloi ohuiksi siivuiksi mandoliinin avulla. Puserra sitruunaa päälle tummumisen estämiseksi ja lorauta oliiviöljyä.
  2. Laita uuni lämpenemään 200 C:een.
  3. Kaulitse voitaikina uunipellin kokoiseksi ja laita uunipellille leivinpaperin päälle.
  4. Levitä päärynät tasaisesti voitaikinan päälle.
  5. Murustele homejuusto tasaisesti ja lisää pecanpähkinät sekä rosmariinin oksat. Lisää hyppysellinen sormisuolaa ja mustapippuria.
  6. Voitele piiraan reunat munalla ja paista uunissa n. 15 minuuttia.
  7. Levitä vaahterasiirappi lämpimän piiraan päälle tasaisesti.
  8. Leikkaa sopiviksi paloiksi ja nauti.