Fenkolilla maustettu lohilaatikko

Olen kokeillut erilaisia versioita lohilaatikoista ja tämä on ehdottomasti paras.lohilaatikko
400g MSC-sertifioitua lohifileetä
6 maustepippuria
1 tl merisuolaa
1 tl sokeria
2rkl hienonnettua tilliä
Sitruunaa
Oliiviöljyä
1,2 kg kiinteitä luomuperunoita
1 fenkoli
1 pieni sipuli
1/2 tl luomufenkolinsiemeniä
2 dl luomukermaa
4 dl luomukevytmaitoa
1/2 tl suolaa
Mustapippuria maun mukaan

Käsittele lohifilee nahattomaksi ja ruodottomaksi. Leikkaa filee n. 1/2 cm:n paksuisiksi viipaleiksi. Levitä viipaleet voipaperin päälle ja levitä merisuola, sokeri ja maustepippurisekoitus tasaisesti viipaleille. Levitä viipaleille tillisilppu ja laita toinen voipaperi sekä pieni paino päälle. Anna maustua sen aikaa kun valmistelet muut ainekset.
Kuori ja viipaloi perunat ohuiksi viipaleiksi. Viipaloi fenkoli ja sipuli. Levitä uunivuoan pohjalle kerros perunaviipaleita. Levitä päälle kalaviipaleet ja purista kalaviipaleille hieman sitruunaa. Levitä päälle fenkoli- ja sipuliviipaleet ja lopuksi kerros perunasiivuja. Sekoita kerma, maito ja mausteet ja kaada lopuksi vuokaan. Laita lohilaatikko uuniin 175 C:een ja paista 10 minuuttia, jonka jälkeen laske lämpötila 150 C:een. Jatka paistamista n. tunnin verran. Tarkista laatikon keskeltä, että perunat ovat kypsiä.

Laatikon seuraksi sopii loistavasti salaatti ja kastikkeeksi sinappivinaigrette:

Salaatinlehtiä (esim. Salanova)

1 appelsiini fileinä

3 tomaattia lohkoina

1 pieni punasipuli ohuina siivuina

Sinappivinaigrette:

1/2 sitruunan mehu

1 tl dijonsinappia

1 tl hunajaa

1 tl sokeria

suolaa ja mustapippuria maun mukaan

Rypsiöljyä n. 1/2 dl tai kunnes kastike öljyä lisättäessä muodostaa emulsion eli paksuuntuu.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s